Arkisto: Missä Peppi asuu?

Vaikka kukaan ei ehkä ihan varmasti tiedäkään, missä kaikki ruotsalaiset satuhahmot ”oikeasti” asuvat, jo pelkästään Tukholmassa ja sen ympäristössä pääsee helposti satumaailmaan.

Villa Villekulla.

Kaukana merellä on toisten saarien joukossa eräs, jonka nimi on Saltkråkan, Suolavaris. Pikkuruisen kaupungin laitamilla oli vanha, ränsistynyt puutarha. Puutarhassa oli vanha talo, ja talossa asui Peppi Pitkätossu.

Ja tässä on Mikko Mallikas.

Ja tässä Katto-Kassinen.

Ja tässä Pekka Töpöhäntä, jolta ilkeä rotta puraisi hännän poikki, kun Pekka oli vielä pieni kissanpentu. Ei olisi ehkä päässyt puremaan, jos Bamse olisi ollut paikalla. Siis maailman vahvin nalle.

Bamse olisi tietenkin rynnistänyt auttamaan, jos se vain olisi ollut mahdollista. Varmasti Peppikin olisi auttanut, tai jopa Katto-Kassinen (ehkä). Valitettavasti vain Pekka Töpöhäntä asui Uppsalassa ja Peppi, Kassinen ja Bamse ihan muualla.

Kukapa meistä ei olisi haaveillut pääsevänsä satujen maailmaan – ihan oikeasti. Olisihan se hauska piileksiä samassa ontossa puussa kuin Peppi, viettää Eemelin kanssa aikaa verstashuoneella tai vaikkapa kiivetä Linnanmäelle Pekan ja Maijan kanssa.

No, yhdelle Linnanmäelle voi kiivetä Helsingissäkin, mutta Pekka Töpöhännän Linnanmäelle voi kiivetä Uppsalassa. Vaikkapa sitten oman Maijan kanssa.

Pekka Töpöhännän isä, Gösta Knutsson, oli kotoisin Tukholmasta, mutta hän vietti kesänsä maalla ja löysi pikkupoikana sieltä kissan, jolta rotta oli purrut hännän poikki. 14 vuotta myöhemmin Knutsson kertoi radiossa tarinoita töpöhäntäisestä kissasta, ja kertomuksista syntyi kirja.

Koska oikea Pekka oli ollut olemassa, ei liene ihme, että myös muilla hahmoilla oli ainakin esikuvansa todellisuudessa. Pekka oli Knutsson itse ja Maija Maitoparta hänen vaimonsa Erna.

Uppsalassa asunut Knutsson sijoitti myös Pekan, Maijan, Monnin, Pillin ja Pullan ja kumppaneiden seikkailut omille kotikulmilleen Uppsalaan. Ja vaikka kirjat lastenkirjoja olivatkin, vanhemmillakin oli hauskaa yrittäessään löytää kaupungin merkkihenkilöitä kirjan sivuilta. Kaupunkilaiset pitivät kunnia-asiana saada esiintyä Töpöhäntä-kirjoissa.

Pekka Töpöhännästä tuli lopulta koko Uppsalan kaupungin symboli ja nykyisin kaupungissa on merkitty Pekka Töpöhännän reittejä Harjukujalla (Åsgränd) ja Ylemmän Linnankadun (Övre Slottsgatan) sekä Kuoppakujan (Gropgränd) liepeillä. Siellä Ylemmän Linnankadun varrella olleessa ladossa kuuluisa laulajatar Kaisa-Hulinakin kävi esiintymässä, Monnin salaisen kerhon järjestämissä myyjäisissä. Esimerkiksi.

Uppsalassa on merkitty kävelyreittikin, joka kuljettaa Knutssonin kissojen maille. Matka käynnistyy Vanha-Maijan kirkontornilta.

Tietenkin voi olla vaikeaa päästä aivan syvälle Pekka Töpöhännän maailmaan … sillä oletan, että et ole kissa. Vaikka et osaisikaan lentää, niin pystyt varmasti kuvittelemaan, miltä tuntuu olla kaunis, umpiviisas ja sopivan paksu mies parhaassa iässään, kuten Katto-Kassinen.

Kassisellakin on tarinan mukaan esikuvansa todellisuudessa. Astrid Lindgrenin tietämättä.

Kun Astrid Lindgren kirjoitti Katto-Kassista, hän kuvitteli Kassisen asumaan oman ensimmäisen Tukholman kotinsa katolle Vulcanuskadulle, Vasastanissa. Siellä hän tapasi pienen sedän, jonka nimi oli Karlsson. Hän sanoi, että häntä kutsuttiin Katto-Kassiseksi, koska hän oli kattoseppä ammatiltaan.

Hauska yhteensattuma, että hän asui siinä talossa, jonne Lindgren oli mielessään Kassisen sijoittanut, eikä mikään ihme, että minun oli pikkupoikana oli helppo kuvitella Kassinen asumaan Helsinkiin. Vasastan voisi hyvin olla vaikkapa Helsingin Eiraa – ja päinvastoin.

Tukholman keskustasta käynnistyy myös eräs Lindgrenin fantasiakirjoista. Siinä, missä Juhani Ville Hämäläinen katoaa Helsingin Liisankadulta suomenkielisessä kirjassa ”Mio poikani Mio”, Lindgrenin Bo Vilhelm Olsson istuu kirjan alussa penkillä Tegnérlundenin puistossa, Upplandsgatanilla.

Puisto jää monelta risteilymatkustajalta näkemättä, sillä perinteinen Tukholman kävelyreittihän päättyy Drottninggatanilla PUBin, sen tavaratalon, kohdalle. Tegnérlundenin puisto on Drottninggatanilta korttelin päässä, kadun pohjoispäässä.

Astrid Lindgren sijoitti useat hahmonsa Vanhankaupungin pohjoispuolelle, koska asui Vasastanissa itsekin. Kaupunkilaishahmoja ovat myös esimerkiksi Elsa Beskowin sukulaistädit ja setä, jotka saivat kunnian toimia esikuvina Tädeille Ruskea, Vihreä ja Sinipunainen.

Kun neiti Beskow oli 15-vuotias, hänen isänsä kuoli ja Elsa muutti äitinsä kanssa asumaan yhdessä asuneiden äitinsä vanhapiikasiskojen ja sedän luokse Östermalmilla sijainneeseen asuntoon Storgatanilla.

(Toisten mukaan tädit olivat ”oikeasti” Söderin Sankt Paulusgatanilla asuneita Beskowin sukulaisia).

Ruotsalaisuudessa istuu syvällä oikeudenmukaisuuden tunne ja samat teemat toistuvat myös ruotsalaisissa saduissa aina Nils Holgerssonista nykypäivän Mikko Mallikkaaseen. Vaikka Mikkokin on hieman raisu kaveri, reilu olla pitää.

Osaltaan siihen vaikuttaa se, että yksi ja sama kirjailija, Astrid Lindgren, on kirjoittanut niin monta niin suosittua lastenkirjaa ja luonut niin monta hahmoa. Sama oikeudenmukaisuuden teema on kuitenkin nähtävissä myös Bamsessa ja Pekka Töpöhännässä.

Erona esimerkiksi suomalaisiin, epäoikeudenmukaisuuden halveksiminen ei Ruotsissa pääty aikuisuuden kynnyksellä, vaan se istuu syvällä kansankodin asukkaissa. Niinpä Ruotsissa esimerkiksi urheilukilpailuiden tai vaikkapa euroviisujen jälkeen masentuneet häviäjätkin muistavat kehua kilpakumppaneitaan, ja usein lausuvat vielä suurimman mahdollisen kohteliaisuuden, ”han är en värdig vinnare”, ”hän oli voittonsa ansainnut”.

Vaika Astrid Lindgrenin hahmoissa onkin aina jonkinlainen epätäydellisyyden mukanaan tuoma särmä – Peppi on anarkisti, Eemeli villi – kaikki ovat pohjimmiltaan tietoisia siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, mikä on oikein, mikä väärin.

Kaikkein eniten ruotsalaisuutta tässä suhteessa edustaa kuitenkin Bamse, eli maailman vahvin nalle. Siis karhu. Maailman vahvin karhu. (Älä sano ruotsalaiselle ”nalle”, Bamse on karhu).

Bamse, joka saa suuret voimansa muorilta hakemastaan jymyhunajasta, on opettanut tuhannet, sadattuhannet ruotsalaislapset uskomaan, että väkivalta ei kannata ja, että kaikki ovat yhtä arvokkaita, kukaan ei ole muita parempi.

Hyvin vahvan pitää olla myös hyvin kiltti, Bamse sanoo ja näyttää itse esimerkkiä auttamalla pienempiä, pyytämällä anteeksi ja olemalla kiltti myös ilkeille hahmoille, kuten Susi. Bamse sanoo, että ilkeille pitää olla entistä kiltimpi. Alussa pelottanut ilkeä susikin paljastui vain yksinäiseksi ja, kun hän pääsi mukaan leikkeihin, hän lopetti pienempien kiusaamisen.

Vuonna 1973 päivänvalon nähnyt Bamse on myös elänyt ajassa, toisin kuin monet muut satuhahmot.

Bamse on tavannut mukavan tyttönallen, mennyt naimisiin muutaman vuoden seurustelun jälkeen ja saanut lapsia. Ensin Bamse ja tuli kolmoset Lennu, Teddy ja Nalle-Maja ja muutaman vuoden päästä vielä iltatähti Pampula, joka on hieman ”erilainen” – kiltimpi ja hitaampi kuin muut.

Siinä, misä suomalaiset samastuvat Aku Ankan hahmoihin – ja vieläpä useimmiten epäonniseen Akuun – Bamse on kouluttanut ruotsalaisista aina mitalin toisen puolen näkeviä kilttejä nalleja.

Ehkä kaikista ruotsalaisista satuhahmoista lähimpänä todellisuutta on kuitenkin Astrid Lindgrenin Pomperipossa, jonka marginaaliveroaste nousi 102 prosenttiin. Se, kun oli Astrid Lindgren itse.

Ja olihan Astrid tietenkin myös eräs Melukylän lapsista. Hän syntyi Näsin tilalla Vimmerbyn lähellä, aivan kuten hänen kolme sisarustaankin Gunnar, Astrid, Stina ja Ingegerd. Lapsuus oli ilmeisen onnellinen, sillä niin paljon Lindgren on siitä ammentanut.

Eemeli kävi Vimmerbyn markkinoilla ostamassa itselleen hevosen, sammuttimen ja nuijan. Näsin tilalla oli myös keltainen talo, jossa oli valkoinen kuisti. Samanlaisella kuistilla Peppi antoi hevosensa seisoskella.

Lindgrenien pihalla oli ”Pöllöpuu”, jonka onttoon runkoon pöllöt olivat tehneet pesiä. Eräänä päivänä Gunnar pisti puuhun heinäsäkin – aivan kuten Bosse Melukylän lapsissa. Sama puu oli myös Peppi Pitkätossun limonaadipuu, josta Tommi ja Annika löysivät aina janoonsa helpotuksen.

Melukylän kolme taloa sijaitsevat Svedstorpissa, Vimmerbyn pohjoispuolella.

Ja onpa Vimmerbyssä myös se kauppa, josta Peppi osti 18 kiloa karkkia.

Tosin se taitaa nykyisin olla ihan samanlainen ICA kuin kaikki muutkin ICA-kaupat Ruotsissa.

Taitaa muutenkin olla niin, että omalle mielikuvitukselle ei mikään vedä vertoja. Kun Astrid Lindgren kirjoitti kirjojaan rasavillistä pojasta Smoolannissa, tai vahvasta pikkutytöstä jossakin, tai Tegnérlundenin puistosta kadonneesta Bossesta, hän kirjoitti samalla kaikille kaikkialla. Kun Gösta Knutsson kertoi sympaattisia tarinoitaan sympaattisesta pikkukissasta, joka joutui Monni-kissan hampaisiin, oli periaatteessa sama, nauroivatko Monnin apurit, Pilli ja Pulla Pekalle Uppsalassa vai Tampereella.

Paha sai kuitenkin palkkansa.

Ja kun hyviä tarinoita on paljon, kaikille löytyy aina yleisönsä. Esimerkiksi Venäjällä Astrid Lindgrenin hahmoista suosituin on Katto-Kassinen, joka taas Suomessa ja Ruotsissa jää selvästi Pepin ja Eemelin varjoon.

Venäläisiä puoli-ilkeä, sopivasti paksu mies oikeassa iässä ilmeisesti puhuttelee. Asuipa hän sitten Tukholman keskustassa tai Pietarin esikaupungissa.

Kannattaa silti Tukholmassa, Uppsalassa ja Ruotsissa muutenkin liikkuessa pitää silmät ja korvat auki, jos vaikka Kassinen, Monni tai maailman vahvin nalle tulisi vastaan.

Eihän sitä koskaan tiedä.

Ilmestyi Siljan “Merelle”-lehdessä toukokuussa 2005.

2 thoughts on “Arkisto: Missä Peppi asuu?

  1. Terve

    Hieno juttu tällaiselle vanhalle papalle, joka muistaa vielä oman lapsuutensa ja jolla on viisivuotias kaveri.

    Kiitos

Let's talk! Write a comment below.