Arkisto: Kirsi Salo

Rohkein lenkki

Suomen Pankki, CNBC, MTV3, Nelonen, Solar Films ja Heikoin lenkki. Siinä uraputki, jonka moni haluaisi kulkea toiseen suuntaan. Ei Kirsi Salo. Ja Kirsi tekee yleensä, mitä haluaa.

Kirsi Salo pitää tauon ja tuijottaa visailijaa pitkään. Lopulta tulee kaikkien odottama tuomio: ”Sinä olet heikoin lenkki … hyvästi.” Niin saa taas yksi kilpailija jättää Heikoin lenkki –visailun taakseen. Ja kotikatsomoissa on hauskaa. Olivathan kysymykset – niin kuin aina, kun itse ei ole mukana – naurettavan helppoja ja Kirsi Salon tiukka tuijotus tuntuu hieman liian harkitulta. Eihän sitä voi ottaa vakavasti, eihän? Pitäisikö edes?

Kirsi Salo on kuin kaleidoskooppi, jonka kuvio on jokaisella katsontakerralla aina erilainen. Televisiossa hän esiintyy jakkupuvuissa, hiukset kireällä, tähän haastatteluun hän saapui nahkatakissa ja farkuissa, puolijuosten. Pienenä Kirsi oli ujo, nykyisin siitä ei näy merkkejä. Kirsi ei tykkää hömppäpömpästä, mutta suostuu vetämään suosittua visailuohjelmaa. Kirsi halusi nuorena pois Suomesta, koska koko maa ahdisti. Nyt Kirsi rakastaa Suomea.

Ja Suomi Kirsiä.

Juuri, kun luulet tietäväsi tarkkaan, missä Kirsi seisoo, hän onkin ihan muualla. Ihan oikeastikin. Hän nimittäin pursuaa energiaa.

”Kirsi on hirveän dualistinen ihminen,” toteaa Päivi Storgård, Kirsi Salon entinen uutisankkurikollega Neloselta. ”Esimerkiksi viime kesänä Kirsi kävi kesäpaikallamme kylässä ja harjoitteli kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja lastemme kanssa. Seuraavassa hetkessä hän istui keskustelemassa kesäasuntojen jälleenmyyntiarvosta,” hän sanoo.

Kaiken kaikkiaan, Kirsi Salo tuntuu elävän ”tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike” –periaatteen mukaisesti. Elämä on yhtä – pirun hauskaa – matkaa.

Mutta kelataanpa nauhaa hieman taaksepäin.

”Meidän perheessämme, isän puolelta, on aina arvostettu koulutusta, joten opiskeluvaihtoehtoni olivat ne perinteiset: lääkäri, insinööri, juristi tai ekonomi. Lääkäriksi olisin halunnut, mutta en siedä kemiaa ja fysiikkaa. Insinöörikoulutus houkutteli, sillä pidän matematiikasta, mutta ura vaikutti liian miehiseltä. Voi olla, että en kiinnostunut ihan vaan siitä syystä, että se oli Otaniemessä, ehkä tuntui liian vaikealta opiskella Espoossa. Oikeustiedekin kiinnosti, mutta kaverit pelottelivat minua ihmisten korkuisilla tenttikirjapinoilla, joten jäljelle jäi vaan ekonomi.
En varmaan edes tiennyt, mitä ekonomit tekevät. Suvussa oli vain insinöörejä ja apteekkareita. Pyrin kauppakorkeakouluun vuonna 1986. Jäin 0,4 pistettä paikasta eli olisin päässyt, jos olisin jättänyt yhteen kysymykseen vastaamatta sen sijaan, että vastasin väärin. Tietenkin valitin siitä, mutta valitus ei mennyt läpi. Menin Seppälän varastoon puoleksi vuodeksi ja hain työpisteitä. Seuraavana vuonna pääsin kirkkaasti sisään, sitten juhlittiin viisi vuotta.

HKKK:ssa Kirsi opiskeli kansantaloustiedettä, koska hän ei pidä mistään hömppäpömpästä. Kansantaloustiede kiehtoi, koska se oli vaikeata. Kun kerran ekonomiksi luettiin, niin samalla sen voi tehdä kunnolla, ja opiskella ekonomistiksi, oli Kirsin asenne. Mukatieteet – kuten markkinointi – saivat jäädä muiden hoidettaviksi. Kirsi ei halunnut päästää itseään helpolla. Rentoutuminen oli ajanhukkaa. Tai siis, hauskaahan se opiskelu kuitenkin oli. Älyttömän hauskaa.

”Sitten olin Teksasissa puolen vuoden opiskelijavaihdossa. Teksas oli minun kehitykseni kannalta tärkeä, sillä siellä oli todella hauskaa. Samalla löysin sieltä uuden minäni, opin hymyilemään ja puhumaan small talkia. Suomessa ei mun mielestäni silloin hymyilty.
Takaisin tullessa me kaikki, koko se porukka, joka siellä oli, masennuimme aika pahasti. Varsinkin yhden tytön kanssa me päätimme, että täältä oli pakko päästä pois, että Suomi ei ollut ollenkaan meidän paikkamme.

25-vuotias Kirsi palasi Suomeen täynnä amerikkalaista positiivisuutta ja huomasi, että ympäristö ei vastannutkaan siihen samalla antaumuksella. Ei ihme, sillä Suomea koetteli maan historian pahin lama ja työttömyys oli juuri ampaisemassa kaikkien aikojen ennätyslukemiin.

Kirsillä oli edessään kaiken kukkuraksi gradun tekeminen ja sen jälkeen työpaikan etsiminen. Kuten liian monella muullakin suomalaisella.

” Suomen Pankilla oli Young Professionals –ohjelma, johon etsittiin 5-6 vastavalmistunutta. Sinne tuli satoja hakemuksia ja meikäläinen sitten pääsi sinne. Olin siinä ohjelmassa 1,5 vuotta, ensin kolme kuukautta kerrallaan yhdellä osastolla ja lopulta jumahdin kansantalouden osastolle tutkijaksi. Olin siellä puolisen vuotta. Koko ajan tuntui kuitenkin siltä, että kuuluin ulkomaille ja innostuin kovasti, kun huomasin eräässä ulkomaisessa talouslehdessä – jota luin työkseni – että uusi European Business News –kanava etsi ”researchers”. Ajattelin, että minähän olen tutkija! Haen paikkaa ja pääsen pois Suomesta. Kuvittelin saavani Lontoosta oman tutkijankammion.
Haastattelu meni mielestäni hirveän huonosti ja olin varma, että en saa paikkaa. Ne pistivät minut kameran eteen lukemaan uutisia. En ymmärtänyt millään, miksi. Minähän olin tulossa sinne tutkijaksi.
Luin sitten tekstiä hiljaa: ”Hello, I am Heather Scott…” Poikki! ”Say your own name!” Minä jatkoin yhtä vaisusti, mutta omalla nimelläni.
Kun sitten istuin haastattelussa ja odottelin tiukkoja työhönottokysymyksiä, minulle sanottiin vain, ”amuse me”. En ymmärtänyt sitä ollenkaan. Vitsejäkö minulta odotettiin? Lensin Suomeen pettyneenä.
Kotivastaajassa oli viesti, että olin saanut paikan.

Suomi sai jäädä taakse, Kirsin matka jatkui kohti Lontoota. Hän pakkasi mukaansa koko omaisuutensa, kissoja myöden, ja siirsi elämänsä Englantiin. Suunta oli nyt oikea ja vauhtiakin oli tulossa lisää. European Business News, nykyinen CNBC –kanava, teki parhaansa saadakseen kanavalleen ultrakansainvälisen tunnelman ja palkkasi työntekijöitä kaikkialta maailmasta. Kirsi nautti olostaan täysin siemauksin. Tätähän hän oli kaiken aikaa halunnut, tiennyt kuuluvansa ulkomaille.

Työ oli erittäin hauskaa, ja ihmiset todella kivoja. Kaksi vuotta myöhemmin päätin kuitenkin muuttaa Suomeen, koska viimeiset kuukaudet olin siellä uutisankkurina ja markkinakommentaattorina rullaavassa lähetyksessä. Eli, minulle sanottiin vain korvaan, mitä oli tapahtunut ja siitä piti itse ruveta tuottamaan tekstiä, suorassa lähetyksessä. Vaikka koin, että selviydyn siitä, en pitänyt itseäni tarpeeksi hyvänä. Se rupesi harmittamaan, koska kuvittelin olevani paljon parempi, jos vain saisin tehdä samaa työtä suomeksi. Jotta mä saisin tietää, kuinka hyvä voin olla, oli pakko lähteä Suomeen.
Minähän olin aikaisemmin ekonomisti ja ekonomi, en ollut ikinä edes ajatellut media-alaa. Yritin Lontoossa miettiä, missä Suomessa voisi tehdä samanlaista duunia. ”Mitäs kanavia Suomessa onkaan?” Lopulta soitin Ylen ja Maikkarin puhelinvaihteisiin. ”Yhdistäkää minut jonnekin, minä haluan töihin.”
Kummassakin oltiin kiinnostuneita, ja jostain syystä valitsin sitten MTV3:n talousuutisiin toimittajaksi. Olin myös uutisankkurina ja luin talousuutisia Huomenta Suomessa.

Paluu Suomeen ei ollut Kirsin mielestä takapakkia, ei siis mikään maitojunapaluu. Päinvastoin, häntä ajoi eteenpäin sisäinen kunnianhimo tehdä työtään parhaalla mahdollisella tavalla. Hänen ei välttämättä tarvitse kilpailla muiden kanssa ja olla ryhmän paras, mutta hän piiskaa itseään mielellään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Kirsi pakkasi laukkunsa ja siirsi elämänsä takaisin Helsinkiin, josta oli lähtenytkin.

”Kirsi on valtavan kunnianhimoinen, sellainen ”citius, altius, fortius” –ihminen. Hänen on aina tähdättävä korkeammalle, edettävä nopeammin ja voimakkaammin,” Päivi Storgård sanoo. ”Kirsin on vaikea antaa itselleen anteeksi heikkouksiaan.”

Hän ei siis missään nimessä halua olla .. heikoin lenkki.

Kaikella on kuitenkin rajansa.

Muutin Suomeen vuodenvaihteessa ja heti tammikuussa ajoin moottorikelkalla puuhun tosi pahasti. Minut kiidätettin Rovaniemen keskussairaalaan teho-osastolle ja poistettiin perna. Ystäväni kertoivat jälkeenpäin, etteivät olleet ihmetelleet yhtään, että olin ajanut päin puuta, sillä koko elämänrytmini oli hirvittävä. Lontoon vauhti oli tullut mukana tänne. Jollakin tavalla tahdin piti hidastua ja se onnettomuus teki sen.
Se onnettomuus oli ihan käänteentekevä asia. Nykyisin olen hyvä laiskottelemaan. Relaaminen on tärkeää. Ihmisellä pitää olla rauhaa, että se voi jopa luoda jotain, eikä vain keskittyä eloonjäämiseen.
Minä ymmärsin onnettomuuden jälkeen, että olisin voinut kuolla. Silloin ei vain ollut minun aikani. Sekin tulee vielä, mutta nyt osaan olla kiitollinen jo siitä, että makaan ja ympärillä on ilmaa. Ei mitään uria, eikä rahaa, ei millään ole mitään merkitystä.
Raha ei ole koskaan motivoinut mua, mutta toisaalta pitää muistaa, että ehkä koulutukseni ansiosta olen tehnyt erittäin onnistuneita sijoituksia nuorempana ja minulla on sen verran takataskussa, että ei tarvitse rahan takia tehdä.
Sitten, kun olin päässyt pois sairaalasta, lentokentällä oli moottorikelkka esillä. Ensin käänsin selkäni sille, mutta ajattelin sitä koko ajan. Lopulta en kestänyt tilannetta, vaan jätin kassit siihen ja kävelin hitaasti kelkalle, tartuin sitä sarvista ja otin sillä tavalla tilanteen taas haltuuni. Ihmiset varmaan ihmettelivät, että mitä mä oikein puuhasin.

Syksyllä 1998 Pauli Aalto-Setälä otti yhteyttä Kirsiin ja pyysi mukaan perustamaan Nelosen uutisia. Kyseessä oli juuri sellainen haaste, joista Kirsi saa virtaa. Kun vielä muistetaan, että Huomenta Suomen toimittajat joutuvat heräämään aamuneljältä, ei liene ihme, että Kirsi siirtyi naapurikanavalle toimittajaksi ja uutisankkuriksi. Ekonomistista oli tullut media-alan ammattilainen. Ja koko kansan tuttu.

”Kirsi oli erittäin tarkka ja luotettava kollega,” Päivi Storgård sanoo. ”Ja vaativa.”

Turha kuitenkaan luulla, että Kirsi olisi jäänyt samaan työpaikkaan tekemään samoja asioita kuin ennenkin. Elämähän on hauskaa. Hauska matka.

Jossain vaiheessa loppua kohti alkoi tulla väsyminen. Johtui varmaan siitä että monella työpaikalla alettin säästää ja meillekin levisi epätietoisuus. Minä otin siinä sitten sapattivapaata, ja yritin miettiä, että onko tämä sitä, mitä haluan tehdä. Minulla on muutenkin ollut aina tavoitteena ottaa joidenkin vuosien välein vähän vapaata ja lähteä matkalle. Tyydyttää sitä ulkomaan himoa sillä tavalla.
Minulle tarjottiin sellaista vaihtoehtoa, että voin lähteä vapaalle joko kuukaudeksi tai sitten seitsemäksi kuukaudeksi. Olin pyytänyt muistaakseni kolmea kuukautta. Otin seitsemän kuukautta. Sapattivapaan pitäminen ei ole luksusta eikä niin kallista kuin ihmiset luulee. Verottaja tulee niin hyvin vastaan ja lomien kanssa sapattivapaalla menettää ehkä noin kolmen kuukauden palkan. Ja kun on ulkomailla, missä on halvempaa, niin loppujen lopuksi se ei tullut maksamaan paljon mitään.
Halusin käydä Aasiassa, koska en ollut siellä koskaan käynyt ja tämän itsetutkiskelukauden kohotessa – johon sapattivapaakin liittyi – olin alkanut harrastaa joogaa. Päätin lähteä Kiinaan, ja halusin tehdä sen Trans-Siberian -junamatkan. Lensin Mongoliaan ja otin Ulan Batorista junan Pekingiin ja sieltä sitten Kiinan halki kaikin mahdollisin keinoin, noin kuukauden verran. Sieltä Vietnamiin ja siellä toinen kuukausi.

Koska Kiinassa ei näy CNN, pysyivät myös työasiat poissa Kirsin mielestä. Jotenkin työasiatkin kuitenkin kirkastuivat, koska edessä oli jälleen muutos. Kirsi palasi Neloselle, mutta neuvotteli Solar Filmsin kanssa tuottajan pestistä. Esillä oli myös Heikoin Lenkki –visan juontaminen. Taloustoimittajaksi muuntautuneesta ekonomistista oli tulossa Suomen ärsyttävin ihminen, visailuohjelman tiukka ”Kirsi Salo.” Joka ei tietenkään ole Kirsi Salo, vaan vain jokin puoli hänestä. Kaleidoskooppi kääntyi jälleen.

”Silloin kun mä vaihdoin uutisista tähän, niin kaikki kysyivät, miksi lähden arvostetulta uutispuolelta viihteeseen, tekemään hömppää. Jouduin selittelemään sitä kaikille muille paitsi itselleni, koska minulle kyseessä oli ihan selkeä ylennys. Nyt pääsen toteuttamaan itseään niin eri tavalla, tekemällä viihdettä, jossa joutuu luomaan uutta. Sen lisäksi, en lähtenyt tekemään pelkkää Heikointa Lenkkiä, vaan olen pääasiassa tuottaja, jossa saa olla vähän analyyttisempi.
Tällä hetkellä minulla on ihan tarpeeksi haastetta siinä, että saisin ohjelmia tuotettua. Pidän siitä, että on idea ja sitten se toteutetaan. Tuottaja kasaa porukan ja miettii rahoituksen ja budjetit. Siinä on tehtävää tarpeeksi. Se riittää moneksi vuodeksi eteenpäin.
Eilen yhden kaverin lapsi pyysi nimikirjoitusta koulukaverilleen, joka haluaa isona kirsisaloksi. Vähän harmittaa, että en ottanut taiteilijanimeä ohjelmaan, koska en haluaisi että nimestäni tulisi liian tunnettu.
Minä vietän aika paljon vapaa-aikaa. Mulla on aina joitain projekteja menossa ja nyt tulee ensimmäisenä mieleen asunnon osto. Mainitsemani sijoitukset ovat olleet kiinteistösijoituksia. Melkein aina on joku kiinteistöprojekti käynnissä. Ne ovat aina olleet kotejani, mutta niistä on tullut sijoituksia. Kiinteistömarkkinoiden tutkiminen on vienyt paljon aikaa viime aikoina.

”Kirsin elämä on ollut sellaista kodin hakemista. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kirsi on hakenut rauhan paikkaa,” Päivi Storgård sanoo. ”Nyt se on lähellä.”

Sovimme Kirsin kanssa valokuvauksesta ja mahdollisista kuvausajoista. Kirsin lause jää kesken. Hänen pitää juosta bussilleen. Tietenkin.

Matka jatkuu.

Julkaistu Ekonomissa 3/03 (huhtikuu).

Let's talk! Write a comment below.