Torstai, 19.12.2021
Kun popcorn-kone oli valmis ja karkkitiski täytetty, minulla oli muutama tunti aikaa, ennen kuin oli aika vetää harmaa puku ylle ja muuttua Vauhdilla Chicagoon -leffan Neal Pageksi.
Saara oli ollut allapäin viime päivät ja tiesin syynkin. Hänen vanhempansa olivat päättäneet jäädä jouluksi talviasunnolleen Espanjaan ja hänen vastikään eronnut veljensä oli niinkään aikeissa viettää joulunpyhät ulkomailla, “varmaankin Thaimaassa”, Saaran mukaan.
Hän ei halunnut näyttää sitä minullekaan. Sen sijaan hän toisteli, kuinka ihanaa olisi viettää ihan pieni joulu minun ja Einsteinin kanssa.
– Paitsi, että tietysti sinun vanhempasi ovat täällä. Ja Tiinakin tulee perheineen, Saara sanoi.
En tiennyt, mitä vastata. Odotin innolla, että Tiina ja Tim tulisivat kaupunkiin. He olivat perinteisesti olleet kolmistaan Helsingissä. Kun Eksellit viimeksi viettivät joulua koko perheen voimin Chris Rean “Driving Home for Christmas” oli iso hitti.
– Mitä jos koristelisimme teatterin oikein kunnolla? Clark Griswoldin tapaan!
– Joo, kai, Saara vastasi. Se oli hyvin kummallista. Hän rakasti koristelua.
– Käydään ostamassa joulukuusi teatterille. Nyt. Heti. Näin, että KP myy kuusia ja kerää rahaa jääkiekkoseuralle. Ostetaan kuusi, tuetaan KP:ta, mitäs sanot?
– Iso kuusi?
– Torin suurin. Onhan meillä Atlaksella tilaa!
Saara hymyili. Hän haki takkinsa ja asteli suoraan sivuovelle.
– Mitä oikein odotat, hä? hän kiljaisi. – Hei, ota sateenvarjo mukaan.
Minä pidin sateenvarjosta ja Saara sujautti kätensä käsikynkkääni ja kävelimme kohti Kumpunotkon toria.
– Sinä tiedät aina, mitä sanoa tai tehdä, että saat minut paremmalle tuulelle. Joskus tuntuu, että tunnet minut paremmin kuin minä itse.
– Kukapa nyt ei kunnon kuusesta pitäisi? vastasin ja väistin kohteliaisuuden. Mutta kyllä se hyvältä tuntui.
Tunnistin torin kulmalla kuusia myyvän jättiläisen. Se oli puukaupan Antti. Isän kavereita, yllätys, yllätys. Hän oli auttanut minua Atlaksen remontoinnissa.
– Kato, Peter itse! Tarvitsetko kunnon kuusen? Täältä niitä löytyy, hän mörisi.
Saara meni suoraan korkeimman kuusen luokse ja ravisteli sitä hieman.
– Löytyi, hän sanoi, leveä virne kasvoillaan. Kävelin Antin luokse ja ojensin hänelle viisikymppisen.
– Kerrohan isällesi terveisiä, en ole nähnyt häntä vähään aikaan. Hänellä riittää varmaan kiireitä, Antti sanoi ja laittoi setelin taskuunsa. Vaihtorahaa ei ollut tulossa. En edes tiedä, riittikö se.
Otin kiinni kuusen tyvipäästä, Saara latvasta ja marssimme takaisin Atlakselle joululauluja laulellen. Tai, Saara lauloi, minä tein vain bum-bu-bum-bu-bum -taustaääniä, mutta sekin sai Saaran kikattamaan onnesta. Kannoimme kuusen teatterin aulaan ja jätimme sen siihen odottamaan koristelua.
– Meillä ei ole kuuselle jalkaa. Minä kipaisen kaupassa ostamassa sen, tarvitsemmeko jotain muuta? Saara kysyi.
– Koristeet?
Saara naurahti. – Ai niin, hän sanoi ja iski kämmenensä otsaan. – Hyvä on, minä ostan nekin.
Kun Saara lähti kauppaan, minä kävelin Kimin Levykellariin, jonka omisti eräs parhaista kavereistani. Aivan, Kim. Vaikka Levykellari ei ollutkaan kellarissa, omistajan nimi oli kaupan nimessä oikein.
Kim istui pallillaan kassan vieressä tuttuun tyyliinsä ja kinasteli jonkun asiakkaan kanssa David Bowien Let’s Dance -levystä.
– Ei todellakaan, Kim sanoi.
– Kylläpäs on, mies vastasi.
– Viimeisen kerran, ei. Peter, auta vähän, Kim sanoi ja viittoili minua astumaan lähemmäs. – Tämä, öö, herrasmies väittää, että David Bowie soittaa uransa parhaan kitarasoolon Let’s Dance -levyllä. Mitä sanot?
Minua hymyilytti. Kim oli kuin laiska kissa, joka leikitteli hiiren kanssa. Hän tiesi täsmälleen, mitä teki.
– Olen pahoillani, mutta se on mahdotonta, sillä yllättävää kyllä, Bowie ei soittanut mitään instrumenttia sillä levyllä. Se oli hänen mukaansa “laulajan levy”.
– Kiitän, Kim sanoi, käänsi selkänsä miehelle ja alkoi jutella minun kanssani.
– Hei, ajattelin Top 10 joulubiisiä, mutta se on aika nolo. Eli, mitä jos … hei, mitä sä vielä teet täällä? hän sanoi. Viimeinen kysymys oli osoitettu toiselle asiakkaalle, joka lähti viipymättä kaupasta.
– Mitä jos … mitä? kysyin.
– Kymmenen parasta biisiä, jotka saavat sinut unohtamaan joulun. Ta-daa, hän sanoi ja levitti kätensä.
– Unohtamaan?
– Niin, kaikki eivät edes vietä joulua, mutta musa, hei, musiikki auttaa pääsemään siitä läpi.
– Kuulostaa aika masentavalta. Etkö vietä joulua?
– En todellakaan, Kim sanoi ja nappasi paperia ja kynän eteensä.
Totta kai innostun haasteesta ja ajattelin, että se oli pieni palvelus Kimille. Meillä oli yhdeksän biisin lista jo 45 minuuttia myöhemmin, mutta sitten kinastelimme puoli tuntia siitä, kuuluiko Kool & The Gangin “Celebration” listan ykköseksi vai kokonaan sen ulkopuolelle (kuten Kim väitti). Sen jälkeen meni vain kymmenen minuuttia, ja lista oli valmis.
1. Beastie Boys – (You Gotta) Fight for Your Right (To Party!)
2. The Clash – Rock the Casbah
3. W.A.S.P. – I Wanna Be Somebody
4. Van Halen – Jump
5. Eurythmics – When Tomorrow Comes
6. Starship – Nothing’s Gonna Stop Us Now
7. Eppu Normaali – Baarikärpänen
8. Sabrina – Boys (Summertime Love)*
9. Run-DMC & Aerosmith – Walk This Way
10. Meat Loaf – Bat Out of Hell
*) Sarkastinen valinta.
Katsoin kelloa ja muistin, että Saara oli yksin Atlaksella. Rynnistin ulos ja avasin oven sellaisella voimalla, että olin tyrmätä ohi kävelleen naisen. Hänen käsilaukkunsa putosi maahan ja aukesi. Keräsin hänen tavaransa maasta ja pyytelin tuhannesti anteeksi.
– Ei se haittaa. Olinkin jo perillä, hän sanoi, ikään kuin se olisi selittänyt asian.
Avasin Kimin kaupan oven ja pidin sitä auki, kunnes herttainen nainen oli astunut sisään.
Sitten juoksin takaisin elokuvateatterille.