Sunnuntai, 22.12.2021
Isä ilmestyi teatterille puolenpäivän aikaan. Hän tuli tuomaan julistetta, jonka olin unohtanut ottaa mukaani, kun Sofia ja minä saimme isän kiinni salaiselta varastolta. Hän oli ylittänyt itsensä jälleen, tällä kertaa inspiraation lähteenä oli toiminut Joulupuu on kärvennetty” -elokuvan juliste.

Kuvassa oli isän loistava piirros, jossa (minua muistutanut) joulupukki sai sähköiskun Atlaksen katolla, niin että joululahjoja lenteli joka suuntaan. Julisteen alalaidassa luki Joululeffamaraton.

– Kiitos, tämä on täydellinen, sanoin.

– Kiitos, kiitos. Jätin alalaitaan vähän tilaa, että voit kirjoittaa siihen elokuvien nimet ja esitysajat, kun en niitä tiennyt.

– Etkö sinä voisi kirjoittaa niitä? Tekstaat niin paljon paremmin kuin minä.

– No, kerro esitysajat.

– Neljältä. Joka päivä.

– Entä leffat?

– Ne ovat yllätyksiä. Joulun taikaa, katsopas.

Isän kieli pilkisti hänen suustaan, kun hän tekstasi julisteen alalaitaan, “joulun taikaa joka päivä klo 16.”

– Siinä se on, sanoin, asetin julisteen kopiokoneesen ja otin 50 kopiota.

Kun Pete ja Sofia saapuivat Atlakselle – Pete tasan kolmelta, Sofia kymmentä yli – ojensin julistepinon Sofialle ja teippirullan Petelle ja kehotin heitä lähtemään kaupungille liimaamaan julisteita.

– Sori nyt vaan, mutta tämä on ihan tyhmää. Mikset vaan tee Facebook-eventiä tai laita julisteen kuvaa Instaan, Sofia sanoi.

– Kyllä, kyllä. No, niinkin voi tehdä, vastasin ja työnsin käteni farkkujeni takataskuihin. Vasen käteni osui kasettikoteloon.

– Kuulepas, Pete, haluaisin jutella hieman kanssasi, tulepas hetkeksi toimistoon, jatkoin.

Pete seurasi minua takahuoneseen, huolestunut ilme kasvoillaan.

– Olenko mokannut jotenkin? Onko … hän valittanut? Olin ehkä hieman myöhässä tänään, se ei tule toistumaan,” Pete selitti.

– Ei, ei, kaikki on han kun– kuka ihmeen hän? Ai Reksi? Ei, ei, halusin vain jutella hieman. Luottamuksellisesti.

– Ehdottomasti, herra Eks… Peter.

– No, joskus sitä tapaa jonkun, josta oikein tykkää, mutta voi olla vaikeaa löytää oikeita sanoja, tai rohkeutta tai juuri oikeaa hetkeä kertoa hänelle omista tunteistaan.

– Aivan.

– Minulle kävi kerran niin, jatkoin, mutta suljin äkkiä suuni. Tajusin, että leikittelin tulella. Oma aika-avaruusjatkuumoni Jenniferin kanssa ei saanut vaarantua.

Pete nielaisi ja arvasin, että olin oikealla asialla.

– On kuitenkin yksi hyvä tapa löytää sanat ja luoda juuri oikea tilanne. Eikä se vaadi juurikaan rohkeutta. No, totta kai vähän.

Pete pyöritti teippirullaa käsissään.

– Hyvä kassu, sanoin, ja heilutin muovista koteloa niin, että se oli kuin marakassi kädessäni.

– Anna hyvin laulujen kertoa tarinasi, sanoin ja iskin silmää.

Pete otti kasetin vastaan ja luki biisien nimet. Hän nyökkäsi.

– Kiitos. Mahtava juttu, hän sanoi.

– Mutta lähde nyt menemään, sinulla ja Sofialla on kova työ niiden 50 julisteen kanssa, sanoin ja iskin käteni yhteen.

Sofia odotti Peteä etuovella. Hän kohotti kulmakarvojaan kysyvästi, mutta en nähnyt Peten sanatonta vastausta. Näin, että Sofia hymyili Petelle, kun he kääntyivät oikealle ja jatkoivat matkaansa kohti toria.

➡️ Lue lisää Jonain päivänä Jenniferistä (HarperCollins Nordic 2019)