Lauantai, 21.12.2021
En ollut kokenut samanlaista valaistumista vuosiin. Yhtäkkiä näin tehtäväni tarkasti, tiesin täsmälleen, mitä tehdä. Pete ja Sofia olivat kuin Jennifer ja minä 1980-luvulla ja jos mikään ei työntänyt heitä pois heidän (meidän) nykyiseltä kurssiltaan, he päätyisivät ystäviksi, jotka sitten etääntyisivät toisistaan ja miettisivät loppuelämänsä, miten asiat olisivat voineet mennä. 

En voinut sallia sitä. Minun piti mennä ajassa taaksepäin. Ja laittaa Cyranon hattu päähäni.

Tällä kertaa minun piti olla erityisen tarkkana, että en sotkisi alkuperäistä 1980-lukua ja vääristäisi aika-avaruusjatkumoa. 

Se tarkoitti sitä, että Jennifer ja Saara eivät saaneet tietää projektistani. Eikä Sami, mutta hänen suhteensa en odottanut vaikeuksia. Tietenkään en voinut kertoa mitään myöskään Petelle ja Sofialle. Se oli heidän oman etunsa mukaista. 

Alkuperäinen aikajana näytti tältä: 

Tapasin Jenniferin matkalla parturiin, ja aloimme rupatella. Myöhemmin teimme kuvaamataidon projektia yhdessä, ja juoksimme väestösuojaan, kun menin paniikkiin hätäsignaalin soidessa. Siitä seurasi monta pitää kävelyretkeä eri puolilla Kumpunotkoa, sitten WarGames ja Terästyttö. Ja vanhojentanssien pusu. 

Einstein ja minä olimme ehtineet jo Atlakselle, ja kiiruhdin sisään kirjoittamaan suunnitelmaani ylös. Totta kai alkuperäistä aikajanaa piti hieman muokata ja soveltaa. En voinut viedä Peteä parturiin, enkä halunnut pakottaa häntä pyöräilemään ympäri kaupunkia sateessa. 

Oli kuitenkin selvää, että minun piti järjestää sattumanvaraisia kohtaamisia Peten ja Sofian välille. Päätin tarjota Petelle töitä Atlaksella. Emme tosin Saaran kanssa välttämättä tarvinneeet apua, eikä Pete missään nimessä voinut ottaa Reksin paikkaa konehuoneessa, mutta tärkeintä olikin, että hän oli paikalla. Hän voisi repiä lippuja tai pukeutua tontuksi, kunhan hän vain teki, mitä sanoin. 

Nostin luurin ja näppäilin Jenniferin numeron. Hän yllättyi, kun pyysin saada puhua Peten kanssa. 

– Vai niin … miksi? hän kysyi. 

– Hän teki minuun vaikutuksen Scroogena ja kun meillä nyt on tämä joululeffamaraton, ajattelin, että hänestä voisi olla apua. Mutta hänen pitäisi aloittaa pikaisesti, vastasin. 

Pete innostui tarjouksestani heti. 

– Loistavaa. Pääsetkö tänne toimistolle puoleksipäiväksi? Näytän sinulle paikat ja muuta. 

– Sopii. Voin pyöräillä sinne vaikka heti, jos haluat. 

– Ei tarvitse, nähdään kello 12, vastasin ja laitoin luurin alas. 

Petellä oli siis fillari. Hyvä tietää. 

Laadin nopeasti neljän kohdan suunnitelman, otsikolla Paluu Paluu Tulevaisuuteeneen (Cyranona). 

1. Palkkaa Pete, sitten Sofia
2. Järjestä yllättäviä kohtaamisia.
3. Laita heidät katsomaan hyvä leffa yhdessä (Paluu tulevaisuuteen? Liian ilmiselvä? Terästyttö? Vielä pahempi?)
4. Tanssi ja pusu. 

Olin niin innoissanu, että kun kävelin aulaan katsomaan, mitä Einstein puuhaili, hyppäsin matkalla ilmaan ja nostin nyrkkini pystyyn, aivan kuten Judd Nelsonin esittämä paha poika Breakfast Clubin lopussa. 

Käteni tuli nopeasti alas, kun näin, että Einstein tasapainoili kolmen jalan varassa, neljäs ilmassa joulukuustamme vasten. Käännyin välittömästi ympäri hakemaan moppia siivouskomerosta. 

➡️ Lue lisää Jonain päivänä Jenniferistä (HarperCollins Nordic 2019)