Maanantai 23.12.2021

Isän ja äidin talolta käveli Atlakselle 40 minuutissa, mikä oli aika pitkä aika, mutta ei ylitsepääsemätön urakka teinitytölle ja kun Sofia saapui teatterille, hän oli punaisissa poskissaan ja säihkyvissä’ silmissään oikea terveen ja terhakan nuoren naisen perikuva.

Pete talutti pyöräänsä Sofian rinnalla ja Sofian reaktiosta päätellen, heitt hyviä vitsejä samalla, kun etsi hyvää paikkaa, johon lukita pyöränsä.

– Moi, moi, heitin mahdollisimman huolettomasti samalla, kun esitin olevani täyttämässä popcorn-konetta. (En tiedä, miksi vain esitin, enkä täyttänyt sitä oikeasti).

– Moi, Pete ja Sofia sanoivat yhteen ääneen ja kun he tajusivat sanoneensa “moi” yhteen ääneen, he purskahtivat nauruun täsmälleen samaan aikaan, mikä sai heidät kikattamaan pitkään.

– Sori, Sofia, että en päässyt hakemaan sinua tänään, mutta täällä on ollut ihan älytön kiire, sanoin.

– Ei se mitään. Satuin törmäämään Peteen, niin kävelimme yhtä matkaa, hän vastasi.

– Olin sattumalta teillä päin. Olin menossa parturiin … mutta … hän olikin jo joululomalla, Pete sanoi ja käänsi katseensa.

– Ihan hyvä! Hiuksesi ovat just hyvät,” Sofia sanoi ja kun hän muisti minun vielä seisovan heidän vieressään, hän jatkoi: – Tai siis, ihan mitä vaan.

Estyksen alkuun oli enää tunti, enkä vieläkään ollut ratkaissut leffaongelmaani. Ja se oli pakko ratkaista, eikä vähiten siksi, että halusi sopia riitani Saaran kanssa. Ja siksi Die Hard oli poissa laskuista.

Raitis ilma ehkä auttaisi. Lähdin kävelylle … Kimin kauppaan.

– Eikö sinulla ole vieläkään joulusuunnitelmia? kysyin.

– Ei oikein. Joulu ei ole minun juttuni, etkö muista? Kim vastasi samalla, kun hän järjesteli ärrällä alkavia CD-levyjä. – Ehkä teen jotain Elisan kanssa, hän jatkoi ja siirtyi ässän kohdalle.

– Elisan kanssa?

– Niin, se nainen, jolla oli se huippuhyvä Top 10 -lista.

– Tulkaa Atlakseen huomenna. Haamujen kosto kello 16.

– Buster Poindexter?

– Buster Poindexter.

– Siellä nähdään, Kim sanoi innoissaan. – Leffassa on tylsää käydä yksin, mutta nyt vähän harmittaa, että en pyytänyt Elisaa katsomaan Riiviöitä viikonloppuna. No, nyt on liian myöhäistä.

– E sinne tullut ketään muitakaan, vastasin. Samassa kuulin pienen kellon soivan sekä kaupassa että päässäni.

– Kukaan ei tullut katsomaan Riiviöitä, mutisin. Lätkäisn itseäni polveen. Siinähän se oli. Ratkaisu.

Juoksi takaisin teatterille ja yllätyksekseni Reksi oli jo paikalla.

– Kuule, pomo, hän aloitti. – Tuli vaan mieleen, että … sinähän tiedät, että minulla on jouluaattona muita kiireitä, enkä pääse tänne, mutta poika on aika etevä. Voisin kouluttaa hänestä koneenkäyttäjän, hän sanoi.

– Tai minä voin tehdä sen.

– Ja minä voin laulaa kuin Freddie Mercury.

– Niinkö?

– No en. Mutta, mitä jos oikein kouluttaisin häntä tänään? Tietysti olen itse paikalla katsomassa päältä.

– Mitä, jos näytettäisiin Riiviöt tänään? Viimeksi sali oli tyhjä, sanoin. Reksi nyökkäsi.

Hän viittilöi Petelle, että oli aika siirtyä konehuoneeseen. Pete katosi rappujen yläpäähän ja ilmestyi melkein saman tien taas esiin, hakemaan kahva Reksille. Hän nojasi tiskiin ja rupatteli Sofian kanssa, samalla kun tämä teki hänelle ison kaakaon. Minä menin kertomaan Saaralle hyvät uutiset.

– Kuulem ajattelin vähän sitä leffajuttua ja … Riiviöt on hyvä valinta tälle illalle. Ei Die Hard, sanoin.

Saara nousi tietokoneen takaa ja antoi minulle tiukan halauksen.

– Kiitos, hän sanoi.

Kaikki, ihan kaikki, sujui aivan loistavasti, ehdin ajatella. Ja sitten puhelin soi. Se oli Tiina.

– Hei, nyt on kova myrsky tulossa, meidän junamme on jo peruttu. Me lähdemme ajamaan aamulla ja yritämme päästä perille valoisan aikaan, mutta voi olla, että joudumme jäämään Helsinkiin, hän sanoi.

Heti, kun laitoin luurin alas, puhelin soi taas. Nyt langan toisessa päässä oli äiti.

– Peter, kyllä se myrsky tuli. Meidän pakettiautomme on jumissa Tukholmassa, eivätkä lautat kulje ensi yönä. Mitä minä nyt teen lahjojen kanssa? Lapset pettyvät pahan kerran, hän sanoi ja kuulosti epätoivoiselta.

– Klyllä me jotain keksimme, sanoin. – Älä murehdi.

Jätä murehtiminen minulle, ajattelin, mutta sitä en sanonut ääneen.

➡️ Lue lisää Jonain päivänä Jenniferistä (HarperCollins Nordic 2019)