Tiistai, 24.12.2021 — jouluaatto

Jouluaaton aamu avautui synkkänä, auringolla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ulkona oli niin pimeää, että Einsteinkaan ei herättänyt minua aamukahdeksalta, vaan pysytteli mieluummin suosikkipaikassaan sängyn alla.

Oli mukavaa laiskotella aamu. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia ennen neljää, eli leffamaratonimme seuraavaa näytöstä. Minun piti vain käydä Einsteinin kanssa ulkona ja hengailla Saaran kanssa, enkä juuri mitään muut toivonutkaan.

Sitten puhelin soi.

Tiesin, että puhelin soi aina samalla tavalla, mutta jostain syystä kuulin nyt jo pirinästä, että jotain oli vialla.

Langan toisessa päässä oli äiti.

– Mitäs minä sanoin, Peter, se myrsky pilasi kaiken. Isä ja minä saimme leivät torille hyvin aamulla, mutta kuulin juuri, että lahjat eivät ehdi perille ajoissa. Eikä meillä ole autoakaan, hän sanoi.

– Minä tulen torille, vastasin.

Reaktioni yllätti itsenikin. Ei minulla ollut mitään suunnitelmaa, eikä äiti yleensä ensimmäisenä minulle soittanut hankalissa tilanteissa. Olin aika varma, että hän oli nytkin soittanut ensin Tiinalle ja jos hän ei ollut osannut auttaa, niin – tilanne oli vakava.

Hyppäsin Kulkurin selkään ja poljin torille täyttä vauhtia.

Äiti hymyili minut nähdessään, mutta hänen nenänsä oli tavallista punaisempi. Hän oli itkenyt.

– Missä isä?

– Jossain täällä, äiti vastasi ja ojensi leivän jonossa seuraavana olleelle henkilölle.

– En oikein ymmärrä, mistä on kyse, äiti.

– Kyllähän sinä tiedät kirkon jouluprojektin? Lahjoja vähävaraisten lapsille? No, tänä vuonna lahjojen piti tulla Ruotsista, mutta auto on jumissa Tukholman satamassa. Myrskyn takia. Ja nyt myrsky on Helsingissä ja tulossa tänne päin, hän selitti.

– Tarvitset siis auton, joka on täynnä lahjoja?

– Niin.

Äidillä oli kiire leipien kanssa, joten kävelin toria ympäri isää etsien. Löysin hänet lopulta siitä torin kulmasta, missä Antti myi joulukuusia. He nauroivat kippurassa ja hakkasivat toisiaan selkään kuin kauan kadoksissa olleet kaverukset, mitä he tosin Antin puheiden mukaan olivatkin.

– Terve, isä. Oletko jutellut äidin kanssa siitä lahjajutusta?

– Joo, erittäin harmillista. Ja myrsky on tulossa tänne, isä vastasi.

Hänen takanaan Antti otti kiinni kuusesta ja laittoi sen peräkärryynsä.

– Myyntikausi ohi? kysyin.

– Eivätköhän kaikki ole jo kuusensa hankkineet, Antti sanoi ja kantoi toisen kuusen peräkärrylleen.

– Paljonko maksoit peräkärrystä? isä kysyi Antilta. – Näin Facebookissa yhden, piti hintana 600 euroa. Halpa, eikö?

– Todella halpa, Antti sanoi ja kolmas kuusi sai kyytiä.

– Mihin sinä peräkärryn laita? Sinne varast–, aloitin ja ennen kuin olin päässyt lauseeni loppuun, uusi suunnitelmani oli valmis.

– Antti, voitko lainata meille pakettiautoasi ja peräkärryäsi iltapäivällä? Meidän pitää toimittaa muutama tavara perille, sanoin.

– Kaikin mokomin, minä vien vain nämä takaisin lautatarhalle. Ja sitten Antti saa vahvaa glögiä, hän sanoi ja naurahti.

– Mihin me niitä tarvitsemme, Peter? Isä oli ymmällään.

– Levitämme vähän jouluiloa. Mutta käydään ensin kotona, vastasin.

Kun olimme pääseet perille, lähetin Twisted Sisterille viestin ja soitin Tiinalle, ja isä otti esiin salaisen varastonsa avaimet. Sitten ajoimme Antin luokse. Antti oli ehtinyt napata jo kaksi glögiä ja hän oli niin hyvällä tuulella, että välttämättä halusi hypätä isän kyytin, kun ajoimme torille isä edellä ja minä Volvolla hänen perässään. Tuskin maltoin odottaa, että pääsimme kertomaan äidille hyvät uutiset.

Matkalla alkoi sataa lunta.

➡️ Lue lisää Jonain päivänä Jenniferistä (HarperCollins Nordic 2019)