Sunnuntai, 22.12.2021
Isä yritti esittää, että hänen salainen varastonsa ei ollut mikään iso juttu, mutta silti hän pyysi minua ja Sofiaa olemaan kertomatta siitä äidille.
– Se on yllätys, hän sanoi. Olin varma, että se olisi ollut äidille yllätys, jopa suoranainen shokki.
Seuraavana aamuna painelin suorinta tietä Kimin Levykellariin. Aikaa ei ollut enää hukattavana, joten tarvitsin järeät aseet käyttööni. Eli kokoelmakasetti. Peten piti antaa Sofialle kasetti ja sen oli parasta olla hyvä.
Sunday, Dec 22, 2021
Dad had tried to be super casual about having a secret storage space but he also wanted to keep it secret, Sofie and I were not to say a word about it to Mom.
“It’s a surprise,” he said. He was probably right, it would’ve been a surprise all right, a real shock even.
The next morning, I headed straight back to Kim’s Basement. I had no time to lose, I needed to bring in the heavy artillery. A mixtape. Pete needed to give a mixtape to Sofie, and it had better be a good one.
Lauantai, 21.12.2021
Joululeffamaratonin ensimmäinen osuus meni mainiosti, ilman välikohtauksia, koska kukaan ei tullut katsomaan sitä. Se ei sinänsä ollut yllätys, koska käytännössä ainoat ihmiset, jotka tiesivät projektista, olivat töissä Atlaksessa.
Suunnitelmalleni oli pahempi takaisku, että Reksi oli ihastunut Peteen ja piti hänet konehuoneessa koko elokuvan ajan, ja koska Reksi oli konehuoneen kuningas, Petellä ei ollut muuta mahdollisuuta kuin jäädä sinne. Huomasin sen vasta elokuvan puolivälissä, kun yritin saada Sofian katsomaan leffassa yhdessä Peten kanssa.
– Etkö halua katsoa Riiviöitä? Mene vain, minä voin olla kassalla, sanoin.
– Ei siellä ole ketään. Ihan hölmöä istua teatterissa yksin, Sofia sanoi ja jatkoi puhelimensa selaamista.
– Mutta sinä ja Petehän voitte katsoa sitä yhdessä, vastasin ja siirtelin kahvikuppeja muina miehinä.
– Pete on vielä yläkerrassa sen … tyypin kanssa.
– Vieläkin?
Saturday, December 21, 2021
The first leg of our Christmas movie marathon went without incidents, mostly because nobody came to it. Which was not a surprise, considering that most people who knew about the marathon worked at Atlas.
A bigger setback for me was that Rexi had taken a liking to Pete and insisted that he stay in the projection booth with him and since Rexi was the king of the booth, Pete stayed there. I noticed it halfway through the movie when I sent Sofie into the theatre to watch the movie with Pete. Or so I thought.
“Don’t you want to see Gremlins? Go on, I can stand here,” I told her.
“There’s nobody in there. This is stupid,” Sofie said, and scrolled down the page on her phone.
“Well, you and Pete can watch it together,” I said, casually moving some coffee cups on the side table.
“He’s upstairs with that … man,” Sofie said.
“Still?”
Lauantai, 21.12.2021
Reksi rynnisti konehuoneeseen ja kun hän näki minut, hän levitti kätensä ja kiiruhti suojelemaan projektoria.
– Et kai koskenut siihen? hän tivasi.
– E-en tietenkään. E-ei t-tulisi mieleenkään, vastasin nopeasti. Yllätyin itsekin, kun huomasin änkyttäväni. Vaikka olimme tehneet yhteistyötä – “yhteistyötä” – jo vuosia, Reksi sai minut vieläkin vapisemaan.
– Kuka tuo poika on? Miksi hän on täällä? Ja mitä sinä teet täällä, ensimmäinen näytös on vasta puoli seitsemältä, eikö?” Reksi jatkoi.
– Pete on … ystäväni poika. Hän tulee jouluapulaiseksi. Meidän joululeffamaratonin ajaksi, vastasin ja olin etsiväni jotakin hyllyltä.
– Minkä ajaksi?
Saturday, December 21, 2021
Rexi stormed into the projection booth and when he saw me, spread his arms and dashed to the projector.
“Did you touch it?” he asked me.
“N-no. Of course not, I-I’d never,” I said. I was surprised to hear my voice shaking. Even after all these years of working together – “together” – Rexi still made me shake in my boots.
“Who’s the kid? Why’s he here? And why are you here, the first show isn’t until 6.30, right?” he demanded.
“Pete, he’s my … friend’s son. He’s going help us out a little. You know, during the Christmas movie marathon,” I replied and pretended to be looking for something on a shelf.
“The what?” Rexi asked me.
Lauantai, 21.12.2021
Olin juuri näyttänyt Petelle, kuinka levy käännetään ja neula asetetaan B-puolen alkuun, kun Saara huusi nimeäni rappusten yläpäästä.
– Puhelu! Se on Tiina! hän huusi.
Nousi portaat ylös Princen “Let’s Go Crazya” hyräillen. Pete oli vaikuttanut kiinnostuneelta, mutta ehkä hän oli vain kohtelias.
– Moi, Tiina, sanoin huolettomasti, vaikka aavistin, että Tiinalla oli joku tärkeä syy puheluunsa. Ei hän varmasti halunnut vain jutella Kumpunotkon säästä, vaikka se olisikin ollut ihan hyvä syy soittaa, sillä Tiinan ja Timin piti ajaa Helsingistä Kumpunotkoon parin päivän päästä.
– Peter, mitä siellä taas oikein tapahtuu? Kuulin, että olet pakottanut Sofian töihin sinne leffateatteriisi? Sofia on kuule joululomalla, eikä hänen todellakaan nyt pidä stressata töistä, Tiina sanoi. Hän kuulosti kiihtyneeltä. En ymmärtänyt, miksi.
– Enkä pakota. Kysyin vain, halusiko hän vähän auttaa – maksusta – ja hän sanoi joo. Itse asiassa–“ sanoin ja tarkistin ajan kellostani, – hänen pitäisi tulla hetkenä minä hyvänsä.
– Mitä hänen työnkuvaansa kuuluu?
– Kahvin keittoa, lipunmyyntiä, sellaista.
– Ja siis maksat palkkaa?
– Joo, joo, kympin tunti.
– Se on hyvä. Ehkä se on Sofialle hyvä kokemus, Tiina sanoi. Hän oli rauhoittunut. – Tim ja minä emme muuten pääse lähtemään ennen jouluaattoaamua.
– Ei se haittaa, kunhan ehditte tänne joulupöytään. Meilläkin on kiire tämän joululeffamaratonin kanssa, sanoin, ikään kuin kyseessä olisi ollut jokavuotinen asia.
Etuovelta kuului ääniä ja sitten keskustelun pätkiä. Toinen puhujista oli Saara ja arvasin toisen olevan Sofia. Laitoin luurin alas ja kiiruhdin aulaan vastaanottamaan Sofiaa, vaikka Saaralla ja minuila olikin sanaton sopimus siitä, että hän olisi Sofian pomo.
Se olikin minun suunnitelmani. Minulle jäisi enemmän aikaa Peten ohjaamiseen.
Kuulin Princen falsetin alakerrasta. Voi olla, että kuvittelin, mutta minusta Prince soi hieman lujempaa kuin aikaisemmin ja kuulin “Baby I’m A Starin” selvästi yläkertaan. Toivoin, että laulajan itseluottamuksesta ja laulun sanomasta tarttuisi Peteen jotakin.
Pyysin häntä tulemaan yläkertaan.
– Me avaamme ovet. Voit kuunnella levyn loppuun, mutta sitten on töiden aika. Tuo Riiviöt samalla ylös, jooko? Näytän sinulle sitten konehuoneeen, sanoin.
Kun Pete ilmestyi kellarista, Sofia seisoi jo tiskin takana esiliina edessään. Saara seisoi hänen vieressään selittämässä, kuinka kassa ja muut koneet toimivat.
– Tässä ne kelat, pom… Peter, Pete sanoi. Kun hän näki Sofian, hän pysähtyi kuin seinään ja veti kätensä hiustensa läpi.
– Haluaisitko jotain juotavaa? kysyin. – Ennen kuin mennään ylös. Sofia tekee sinulle ihan mitä vaan.
– Lasi vettä ehkä? Pete sanoi hiljaa.
– Oikeasti? Peter sanoi “ihan mitä vaan”. Palkka on surkea, joten ota nyt listan kallein juoma. Mitä haluat? Sofia tokaisi.
– Kaakao? Keskikokoinen?
– Siis jättikaakao kermavaahdolla, selvä pyy! Sofia sanoi niin kovalla äänellä, että minäkin varmasti kuulin, mitä hän sanoi, ja olisin voinut puuttua asiaan, jos olisi ollut tarvetta. Minä naurahdin ja nousin raput kohti konehuonetta.
Muutaman minuutin päästä kuulin Peten kiittävän Sofiaa ja odotin hänen avaavan konehuoneen oven heti perään. Alakerrasta kuului kuitenkin möreä miesääni, joka sanoi: “MINNE SINÄ LUULET OLEVASI MENOSSA?”
Reksi oli saapunut.
➡️ Lue lisää Jonain päivänä Jenniferistä (HarperCollins Nordic 2019)
Saturday, December 21, 2021
I had just shown Pete how to flip the record and play Side B when Sara called my name from the top of the stairs.
“Peter, a phone call for you! It’s Tina!” she shouted.
I walked up the stairs humming Prince’s “Let’s Go Crazy” and wondered what Pete thought about the records.
Lauantai, 21.12.2021
Saara yllättyi kuullessaan, että olin tarjonnut töitä sekä Petelle että Sofialle, mutta hän ei pullikoinut vastaan. Vaikka olin narrannut Sofiaa sanomalla, että se oli Saaran idea, oli totta, että tarvitsimme apua.
– Loistava idea, Peter. Sitä paitsi, on kiva saada nuori nainen työkaveriksi, Sofia sanoi, kujeileva virne kasvoillaan.
– Ei millään pahalla, hän jatkoi.
Suunnitelmani eteni kuin juna. Leikin Einien kanssa hetken ja tasan kahdeltatoista, kuulin sivuovelta koputuksen.
– Minä avaan, huikkasin Saaralle. – Se on Pete.
Saturday, December 21, 2021
Sara was surprised to hear I had offered jobs to Sofie and Pete, but she didn’t protest. While I had lied about hiring someone being Sara’s idea, I had not lied about us needing some help.
“That was a great idea, Peter,” she said. “It’ll be nice to have a cool young woman to work with.”
She looked at me with a mischievous smile on her face.
“None taken,” I said, and returned the grin. Everything was going perfectly according to my plan. I played with Einie for a few minutes and at exactly noon, there was a knock on the side door.
“Got it,” I shouted to Sara. “It’s Pete.”