Torstai, 19.12.2021
Kun popcorn-kone oli valmis ja karkkitiski täytetty, minulla oli muutama tunti aikaa, ennen kuin oli aika vetää harmaa puku ylle ja muuttua Vauhdilla Chicagoon -leffan Neal Pageksi.

Saara oli ollut allapäin viime päivät ja tiesin syynkin. Hänen vanhempansa olivat päättäneet jäädä jouluksi talviasunnolleen Espanjaan ja hänen vastikään eronnut veljensä oli niinkään aikeissa viettää joulunpyhät ulkomailla, “varmaankin Thaimaassa”, Saaran mukaan.

Hän ei halunnut näyttää sitä minullekaan. Sen sijaan hän toisteli, kuinka ihanaa olisi viettää ihan pieni joulu minun ja Einsteinin kanssa.

– Paitsi, että tietysti sinun vanhempasi ovat täällä. Ja Tiinakin tulee perheineen, Saara sanoi.

Continue reading →

Torstai, 19.12.2021
Muutama vuosi sitten junaan oli hypännyt jojosta innostunut pikkutyttö, mutta nyt sieltä laskeutui rikkinäisiin farkkuihin ja turkkiin pukeutunut nuori nainen. Huomasin Sofian nähneen minut, mutta kun hän vain kohensi korvakuulokkeitaan, pidin käteni visusti taskuissani ja odotin, kunnes hän seisoi aivan edessäni. En halunnut olla mikään nolo eno. 

Sofia nosti korvakuulokkensa päänsä päälle niin, että ne näyttivät Mikki Hiiren korvilta. 

– Moi. Tässä sitä nyt ollaan, hän sanoi. 

– Tervetuloa. Miten matka meni? Hieno turkki!

– Ihan OK. Turkki on tietenkin feikki. Mä olen vegaani. Täälläkään ei sitten ollut lunta, Sofia sanoi, kun ylitimme kadun ja talsimme kohti Kumpunotkon keskustaa. – Surkeeta. 

– Niin on. 

Continue reading →

Torstai, 19.12.2021
Olin huonolla tuulella. Jouluun oli vajaa viikko eikä lumesta ollut tietoakaan. Kun minä olin pikkupoika, Kumpunotkon talvet olivat kylmiä ja valkoisia, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli upeaa, vaikka aina ei ollutkaan hauskaa polkea Kulkurilla vastatuuleen joenvartta, hampaat kalisten. Silloin en uskaltanut edes räpytellä silmiäni, sillä ne olisivat voineet jäätyä kiinni. 

Nyt halusin ummistaa silmäni, että ei olisi tarvinnut nähdä sitä harmautta, joka peitti koko kaupungin. Toisaalta, tapaamiseni Jenniferin kanssa toivat elämääni vilauksen auringonpaistetta, eivätkä tämänpäiväiset treffit olleet poikkeus. En tosin itse kutsunut niitä koskaan treffeiksi, kuten Saara. Hän vitsaili … mutta totta toinen puoli. Ei hänen tosin tarvinnut olla huolissaan. Jennifer ja minä olimme ystäviä, erittäin hyviä ystäviä, ja sellaisina halusimme pysyäkin. 

Odotin Kumpunotkon hienoimman kahvilan ulkopuolella ja tarkistin ajan torin päädyssä olevan pankkitalon suuresta kellosta. Kun se oli 12.02, menin sisään ja varasin meille pöydän. Jennifer oli aina myöhässä, mutta en koskaan mennyt sisään ennen sovittua aikaa. 

Continue reading →