Lauantai, 21.12.2021
Olin juuri näyttänyt Petelle, kuinka levy käännetään ja neula asetetaan B-puolen alkuun, kun Saara huusi nimeäni rappusten yläpäästä.
– Puhelu! Se on Tiina! hän huusi.
Nousi portaat ylös Princen “Let’s Go Crazya” hyräillen. Pete oli vaikuttanut kiinnostuneelta, mutta ehkä hän oli vain kohtelias.
– Moi, Tiina, sanoin huolettomasti, vaikka aavistin, että Tiinalla oli joku tärkeä syy puheluunsa. Ei hän varmasti halunnut vain jutella Kumpunotkon säästä, vaikka se olisikin ollut ihan hyvä syy soittaa, sillä Tiinan ja Timin piti ajaa Helsingistä Kumpunotkoon parin päivän päästä.
– Peter, mitä siellä taas oikein tapahtuu? Kuulin, että olet pakottanut Sofian töihin sinne leffateatteriisi? Sofia on kuule joululomalla, eikä hänen todellakaan nyt pidä stressata töistä, Tiina sanoi. Hän kuulosti kiihtyneeltä. En ymmärtänyt, miksi.
– Enkä pakota. Kysyin vain, halusiko hän vähän auttaa – maksusta – ja hän sanoi joo. Itse asiassa–“ sanoin ja tarkistin ajan kellostani, – hänen pitäisi tulla hetkenä minä hyvänsä.
– Mitä hänen työnkuvaansa kuuluu?
– Kahvin keittoa, lipunmyyntiä, sellaista.
– Ja siis maksat palkkaa?
– Joo, joo, kympin tunti.
– Se on hyvä. Ehkä se on Sofialle hyvä kokemus, Tiina sanoi. Hän oli rauhoittunut. – Tim ja minä emme muuten pääse lähtemään ennen jouluaattoaamua.
– Ei se haittaa, kunhan ehditte tänne joulupöytään. Meilläkin on kiire tämän joululeffamaratonin kanssa, sanoin, ikään kuin kyseessä olisi ollut jokavuotinen asia.
Etuovelta kuului ääniä ja sitten keskustelun pätkiä. Toinen puhujista oli Saara ja arvasin toisen olevan Sofia. Laitoin luurin alas ja kiiruhdin aulaan vastaanottamaan Sofiaa, vaikka Saaralla ja minuila olikin sanaton sopimus siitä, että hän olisi Sofian pomo.
Se olikin minun suunnitelmani. Minulle jäisi enemmän aikaa Peten ohjaamiseen.
Kuulin Princen falsetin alakerrasta. Voi olla, että kuvittelin, mutta minusta Prince soi hieman lujempaa kuin aikaisemmin ja kuulin “Baby I’m A Starin” selvästi yläkertaan. Toivoin, että laulajan itseluottamuksesta ja laulun sanomasta tarttuisi Peteen jotakin.
Pyysin häntä tulemaan yläkertaan.
– Me avaamme ovet. Voit kuunnella levyn loppuun, mutta sitten on töiden aika. Tuo Riiviöt samalla ylös, jooko? Näytän sinulle sitten konehuoneeen, sanoin.
Kun Pete ilmestyi kellarista, Sofia seisoi jo tiskin takana esiliina edessään. Saara seisoi hänen vieressään selittämässä, kuinka kassa ja muut koneet toimivat.
– Tässä ne kelat, pom… Peter, Pete sanoi. Kun hän näki Sofian, hän pysähtyi kuin seinään ja veti kätensä hiustensa läpi.
– Haluaisitko jotain juotavaa? kysyin. – Ennen kuin mennään ylös. Sofia tekee sinulle ihan mitä vaan.
– Lasi vettä ehkä? Pete sanoi hiljaa.
– Oikeasti? Peter sanoi “ihan mitä vaan”. Palkka on surkea, joten ota nyt listan kallein juoma. Mitä haluat? Sofia tokaisi.
– Kaakao? Keskikokoinen?
– Siis jättikaakao kermavaahdolla, selvä pyy! Sofia sanoi niin kovalla äänellä, että minäkin varmasti kuulin, mitä hän sanoi, ja olisin voinut puuttua asiaan, jos olisi ollut tarvetta. Minä naurahdin ja nousin raput kohti konehuonetta.
Muutaman minuutin päästä kuulin Peten kiittävän Sofiaa ja odotin hänen avaavan konehuoneen oven heti perään. Alakerrasta kuului kuitenkin möreä miesääni, joka sanoi: “MINNE SINÄ LUULET OLEVASI MENOSSA?”
Reksi oli saapunut.
➡️ Lue lisää Jonain päivänä Jenniferistä (HarperCollins Nordic 2019)
