Tiistai, 24.12.2021 — jouluaatto

Jouluaaton aamu avautui synkkänä, auringolla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ulkona oli niin pimeää, että Einsteinkaan ei herättänyt minua aamukahdeksalta, vaan pysytteli mieluummin suosikkipaikassaan sängyn alla.

Oli mukavaa laiskotella aamu. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia ennen neljää, eli leffamaratonimme seuraavaa näytöstä. Minun piti vain käydä Einsteinin kanssa ulkona ja hengailla Saaran kanssa, enkä juuri mitään muut toivonutkaan.

Sitten puhelin soi.

Tiesin, että puhelin soi aina samalla tavalla, mutta jostain syystä kuulin nyt jo pirinästä, että jotain oli vialla.

Langan toisessa päässä oli äiti.

Continue reading →

Maanantai 23.12.2021

Isän ja äidin talolta käveli Atlakselle 40 minuutissa, mikä oli aika pitkä aika, mutta ei ylitsepääsemätön urakka teinitytölle ja kun Sofia saapui teatterille, hän oli punaisissa poskissaan ja säihkyvissä’ silmissään oikea terveen ja terhakan nuoren naisen perikuva.

Pete talutti pyöräänsä Sofian rinnalla ja Sofian reaktiosta päätellen, heitt hyviä vitsejä samalla, kun etsi hyvää paikkaa, johon lukita pyöränsä.

– Moi, moi, heitin mahdollisimman huolettomasti samalla, kun esitin olevani täyttämässä popcorn-konetta. (En tiedä, miksi vain esitin, enkä täyttänyt sitä oikeasti).

Continue reading →

Maanantai, 23.12.2021
Äiti oli yksin kotona. Hän hyräili radiosta tulleita joululauluja ja leipoi keittiössä leipää. Ja niitä riitti. Leipää oli ihan liikaa, jos minulta kysyttiin. Minä kysyin asiasta äidiltä.

– Kuka muka syö nämä kaikki? Emme me ikinä jaksa syödä näitä kaikkia. Vaikka Tim on mukana.

– Nämä? Nämä ovat kirkon joulumarkkinoille. Ei siellä oikeastaan mitään myydä, mutta kyllähän sinä tunnet kumpunotkolaiset, eivät he halua vastaanottaa “hyväntekeväisyyttä”.

Continue reading →

Maanantai, 23.12.2021
Kuulin heti Jenniferin vastauksesta, että jokin oli vinossa.

– Ai, Peter, sinäkö siellä? Pete? On täällä, pieni hetki, hän sanoi.

Ei Jennier aina vastannut puhelimeen erityisen hilpeällä äänellä, mutta nyt hän kuulosti yhtä masentuneelta kuin Nalle Puhin kaveri Ihaa.

– Mikä hätänä? kysyin.

– Ei oikein mitään, oikeasti. Mutta … no, ilmeisesti nyt on tulossa joku myrsky ja voi olla, että Sami ei pääse jouluksi kotiin, Jennifer vastasi. – Nyt Pete on tässä.

Hän antoi puhelimen Petelle. Kuulin hänen kertovan Petelle, että soittaja olin minä.

Continue reading →

Maanantai, 23.12.2021
Heräsin täynnä tarmoa. Minulla oli tärkeä tehtävä edessäni ja tiesin, että olin oikea mies siihen. Se ei ollut missään nimessä helppo tehtävä, mutta kohtalo oli valinnut minut.

Minun piti taivutella Saara valitsemaan Die Hard seuraavaksi maratonleffaksemme. Meillä oli vain kaksi elokuvaa jäljellä ja halusin jättää Haamujen koston jouluaatoksi, aika pitkälti sen vuoksi, että Pete oli vain pari päivää aiemmin ollut näytelmän pääroolissa.

Jotain kaunista symmetriaa siinä oli. En tiennyt, mitä, mutta jotain.

– Saara, kuule, aloitin varovasti aamiaisella. Saara istui minua vastapäätä, luki sanomalehteä ja joi teetä hajamielisen näköisenä.

Hän nosti katseensa lehdestä.

Continue reading →